"Sitä suurempi syy; minä sanonkin: oli; jos en toivoisi hänen olevan vainajana, niin pyytäisin sinua lausumaan: 'Mazarin on kelmi.' No, sano se nyt ystävyydestä minua kohtaan."
"Eipä minulla ole mitään sitä vastaan."
"Sano siis!"
"Mazarin oli kelmi", lausui Raoul hymyillen muskettisoturille, jonka kasvot kirkastuivat aivan kuin hänen onnellisina päivinään.
"Maltas hiukan", pyysi viimemainittu. "Olet virkkanut esilauseen, mutta nyt tulee päätelmä. Sano minun perässäni, Raoul, sano minun perässäni: 'Mutta minä johdun kaipaamaan Mazarinia.'"
"Chevalier!"
"Et tahdo sanoa sitä; no, niinpä kertaankin sinulle: mutta sinä johdut kaipaamaan Mazarinia."
Nauraen he väittelivät vielä tämän periaatteellisen ohjelmatunnustuksen sanamuodosta, kun muuan puotipalvelija astui sisään.
"Kirje herra d'Artagnanille", ilmoitti hän.
"Kiitos… Kah!" huudahti muskettisoturi.