"Voi, hyvä Jumala!…" hirmustui Raoul; "onko mahdollista, että sellaisia sanoja kirposi kieleltänne?"
"En kenties puhunut juuri kirjaimellisesti siten, mutta ajatus oli sama."
"Mutta kuningas olisi vangituttanut teidät heti?"
"Kellä? Minullahan oli muskettisoturien päällikkyys; hänen olisi ollut pakko käskeä minun retuuttaa vankilaan itseni, siihen en olisi mitenkään suostunut, olisin noussut vastarintaan jommassakummassa ominaisuudessa… Ja sitten siirryin Englantiin… ei näkynyt enää d'Artagnania… Nyt on kardinaali kuollut tai kuolemaisillaan, on kuultu minun tulleen Pariisiin, minut tahdotaan siepata kiinni."
"Kardinaali oli siis teidän suojelijanne?"
"Kardinaali tunsi minut; hän tiesi minusta erityisiä yksityispiirteitä ja minä samaten hänestä: me pidimme toisiamme molemminpuolisesti arvossa… Ja luovuttaessaan sitten sielunsa paholaiselle hän tietenkin on kehoittanut Itävallan Annaa toimittamaan minut hyvään säilyyn. Menehän siis kertomaan isällesi, mitä on tapahtunut; hyvästi!"
"Rakas herra d'Artagnan", sanoi Raoul ihan järkkyneenä, vilkaistuaan ulos ikkunasta, "te ette voi edes paeta."
"Kuinka niin?"
"Tuolla alhaalla näkyy joku sveitsiläisupseeri odottavan teitä."
"Entä sitten?"