"Pitäkää varanne… kerran Louvreen mentyänne teidän täytyisi kaikella pontevuudella puolustaa ystäviänne, avoimesti julistaa kantanne, — äärimmäisyyteen asti vastustaa kuningasta, kun hän kaiketi kuitenkin pysyisi lujana, — täytyy heittää yrityksenne ajoissa kesken ja sitoutua auttamattomasi hylkäämään heidät kohtalonsa varaan, hyväksyen heidän tuomionsa."
"En ikinä!"
"Suokaa anteeksi… kuningas ehdottomasti vaatisi teitä muussa tapauksessa ottamaan eronne, tai te varmaankin itse ilmoittaisitte eroavanne."
"Sen tekisin."
"Sentähden on todennäköisesti turmiollista ristiriitaa vältettävä… Palatkaamme Saint-Mandéhen, monseigneur."
"En hievahda tältä paikalta, missä aiotaan panna toimeen se rikos ja syöstä minut häpeään, ennen kuin keksin keinon vihollisteni häviöksi, Gourville!"
"Monseigneur", vastasi Gourville, "minä säälittelisin teitä, ellen tietäisi teidän tästä neuvottomuudestanne huolimatta olevan meidän vuosisatamme neroja. Te omistatte sataviisikymmentä miljoonaa, asemaltanne vastaatte kuningasta, varallisuudeltanne olette sataviisikymmenkertaisesti häntä vahvempi. Colbert ei edes älynnyt suostuttaa häntä vastaanottamaan Mazarinin lahjoitusta. Mutta kun on valtakunnan rikkain mies ja vain viitsii käytellä rahojaan, ei miehestä ole mihinkään, ellei hän kykene saamaan mitä tahtoo. Palatkaamme Saint-Mandéhen, sanon minä."
"Neuvotellaksemme Pélissonin kanssa? Ehkä on parempi."
"Ei, monseigneur, vaan lukemaan rahojanne likoon!"
"Lähdetään!" sanoi Fouquet säihkyvin silmin; "niin, niin, Saint-Mandéhen!"