"Lausun vielä viimeisen neuvon, monseigneur", vastasi Gourville. "Älkää menkö itse taivuttelemaan vankilanpäällikköä, jos voitte järjestää toisin. Teidän esiintymisenne sellaisella asialla olisi miehuullista, mutta ei viisasta. Suokaa minulle anteeksi, herra Pélisson, jos olen eri mieltä teidän kanssanne; mutta uskokaa minua, monseigneur, parempi on vielä yrittää saada kuvernööri vastaanottamaan teidän sijastanne joku välittäjä, — hän on kyllä kohtelias mies, mutta kuitenkaan ei teidän ole hyvä esiintyä itse vankilassa."
"Tuumin asiaa", lupasi Fouquet, "onhan meillä muuten aikaa koko yö."
"Älkää ottako liiaksi lukuun aikaa, vaikka sitä olisi minkä verroin", muistutti puolestaan Pélisson; "ei ole koskaan virhe ehtiä liian pian."
"Hyvästi, Gourville", virkkoi yli-intendentti; "pidä hyvää huolta hauskuudesta. Tulkaa mukaani, Pélisson."
Tuokion kuluttua hän oli taipaleella, epikurolaisten huomaamattakaan, että heidän isäntänsä oli kadonnut näyttämöltä, viulut olivat äänessä kaiken yötä.
59.
Neljännestunnin myöhästys.
Toistamiseen sen illan kuluessa lähdettyään liikkeelle maaseutuasunnostaan Fouquet tunsi itsensä vähemmän ahdistuneeksi ja rasittuneeksi kuin olisi voinut luulla. Hän kääntyi Pélissoniin, joka kuomuvaunujen toisessa nurkassa mietiskeli kaikenlaisia todisteluita Colbertin houkutuksia vastaan.
"Onpa vahinko, hyvä Pélisson", sanoi hän keveästi, "että te ette ole nainen."
"Onnekseni sen päin vastoin katson", vastasi Pélisson, "sillä suoraan sanoen minä olen hirmuisen ruma, monseigneur."