"Oikein tehty, monsieur; meillä ei ole enää muuta kysyttävää teiltä", sanoi abbé yhä ahdistuneemmalla mielellä nähden sen hetken lähenevän, jolloin hän joutuisi haastelemaan veljensä kanssa kahden kesken.
"Oletteko saanut maksunne?" kysyi Gourville.
"Osasuorituksen, monsieur", vastasi Danicamp.
"Tässä on kaksikymmentä pistolia; menkää, monsieur, älkääkä unohtako puoltaa aina kuninkaan todellisia etuja kuten tänäänkin."
"Kyllä muistan, monsieur", vastasi mies kumartaen ja pistäen rahat taskuunsa. Hän poistui.
Fouquet oli tähän asti seisonut liikkumattomana, mutta nyt hän nopeasti astahti abbén ja Gourvillen väliin. Kumpainenkin avasi yhtaikaa suunsa puhuakseen.
"Ei mitään puolusteluja", kielsi rahaministeri, "eikä soimauksen sanaakaan ketään vastaan! Jos minä en olisi ollut huono ystävä, niin en olisi uskonut Lyodotin ja d'Eymerisin vapautusta kellekään toiselle. Minä yksin olen syypää; vain minua siis kohtaavat moitteet ja pahoittelut. Jätä minut, abbé."
"Et kuitenkaan", vastasi viimemainittu, "estäne minua etsityttämästä sitä riiviötä, joka Colbertin puolesta sekaantui hyvinsuunniteltuun hankkeeseemme, — sillä jos harras kiintymys ystäviinsä on hyvää valtioviisautta, en luule huonoksi sitäkään menettelyä, että hellittämättömästi ahdistaa vihollisiaan."
"Heitä sinä silleen valtioviisaus, abbé; mene nyt vain äläkä toimita minulle kuulumisia itsestäsi ennen kuin määrään toisin, — minusta tuntuu, että meidän on nyt asetuttava hyvin hiljaisiksi ja varovaisiksi. Sinulla on kamala esimerkki edessäsi. Ei mitään kostotoimia sinun ja väkesi taholta; sen kiellän jyrkästi."
"Ei mikään käsky", murisi abbé, "voi pidättää minua hyvittämästä sukuni kärsimää rikollista häväistystä."