"Hm hm", tuumi d'Artagnan tuokion ymmällä aprikoituaan, "ymmärränköhän tätä oikein? Mordioux, ellen erehdy, niin siinäpä vasta ritarillinen mies… Lähdenpä saamaan tähän selvitystä herra Colbertilta."
64.
D'Artagnan havaitsee herra intendentin ja hänen ylhäisyytensä yli-intendentin välillä suuren eron.
Colbert asui Rue Neuve-des-Petits-Champsin varrella talossa, joka oli varemmin kuulunut Beautrulle. D'Artagnanin vireät sääret patikoitsivat matkan neljännestunnissa.
Hänen saapuessaan uuden suosikin luo piha kuhisi täynnänsä kaupungin vartion ja poliisilaitoksen miehiä, jotka tulivat joko onnittelemaan intendenttiä tai puolustelemaan itseänsä sen mukaan, mille tuulelle hän sattuisi. Imarteluhenki on riippuvaiseen asemaan tyytyvillä henkilöillä vaistomaista; heillä on siihen erityinen vainu niinkuin metsänelävällä tavallista tarkempi kuulo tai hajuaisti. Nämä miehet ja heidän päällikkönsä olivat niin ollen ajatelleet, että Colbert hyvillä mielin kuulisi kerrottavan, millä tavoin hänen nimeään oli huudeltu mellakan aikana.
D'Artagnan ilmestyi esiin juuri kun vartion päällikkö selosti kohtausta. Hän jäi ovisuuhun kaupungin aseellisten palvelusmiesten taakse. Upseeri otti Colbertin sivummalle erityisesti puhuteltavakseen tämän ilmeisestä vastahakoisuudesta huolimatta, joka ilmeni tuuheitten kulmakarvojen rypistyksenä, ja huomautti:
"Siinä tapauksessa, monsieur, että todellakin halusitte luovuttaa kansan huostaan nuo kaksi kavaltajaa, olisi ollut viisasta antaa meille siitä tieto, sillä meidänhän piti nyt panna täytäntöön ohjeemme, niin tukalaa kuin meidän olikin ajatella, että saatoimme siten tuottaa teille mielipahaa tai häiritä aikeitanne."
"Kolminkertainen pölkkypää!" ärähti Colbert raivoissaan ravistaen mustien suortuvainsa harjaa; "mitä järjettömyyttä siinä lavertelettekaan? Mitä! Minullako olisi ollut osuutta kapinassa? Oletteko hullu vai humalassa?"
"Mutta, monsieur, metelin tunnuslauseenahan oli: eläköön Colbert!" vastasi vartion päällikkö hölmistyneenä.
"Kourallinen salaliittolaisia…"