"Se herrasmies, jolla on lakeija mukanaan?" kysyi d'Artagnan. "Varmaan joku aatelinen?"
"En ollenkaan tiedä", vastasi isäntä, "mutta hän juo samaa viiniä kuin te nyt tilasitte."
"Lempo, sehän on meille suuri kunnia", virkkoi d'Artagnan isännän noutaessa pyydetyn pullon.
"Ette siis ole koskaan nähnyt mitään tekstiä painettavan?" aloitti runoilija sitten uuden viinilasillisen ääressä palaten vallitseviin ajatuksiinsa.
"En ikänäni."
"Katsokaas, sanaan kuuluvat kirjakkeet pannaan vierekkäin, tällä tavoin: Ly, tuosta otan h:n ja e:n, kaksi nn:ää, loput kirjakkeet ovat y ja s", puheli runoilija pistäen kirjakkeet hyvin tottuneesti kokoon. " Lyhennys ", hän lausui lopuksi.
"Mainiota!" tuumi d'Artagnan. "Siinä kirjaimet tosiaan ovat koolla, mutta mitenkä niitä voi pidellä?" ja hän kaatoi vieraalleen toisen lasillisen viiniä.
Jupenet hymyili tietävästi ja veti taskustaan nyt esiin pienen metalliviivoittimen, jossa sisäsyrjä ja oikeanpuolinen päätylaita kohosivat suorassa kulmassa ylöspäin ja keskikohdalla oli väliseinän näköinen kaide. Täten muodostuvan lokeron sisäpuolelle hän latoi kirjakkeita riviksi, pidätellen niitä koossa vasemmalla peukalollaan.
"Ja mikä tuommoinenkin kummallinen viivoitin lienee nimeltään?" ihmetteli d'Artagnan. "Arvattavasti silläkin on nimensä."
"Tämä on latomishaka", selitti Jupenet. "Tällaisen avulla muodostetaan rivit."