"Ah, Portos", huudahti d'Artagnan antaen käsivarsiensa vaipua kuten miekkansa luovuttava voitettu, "sinä et ainoastaan ole jättiläistopografi, vaan lisäksi ensimmäisen luokan väittelijä."
"Niin, enkö siinä todistanut paikalleen?" arveli Portos, ja hän puhalsi kuin ankerias, jonka d'Artagnan oli äsken hellittänyt.
"Entä tuo nahjukseksi mainitsemasi", jatkoi d'Artagnan, "herra Gétardin saattolainen, — onko hänkin talon väkeä?"
"Oh", selitti Portos halveksivasti, "hän on joku Jupenet tai Juponet, runoilijan tapainen."
"Pitemmäksikö aikaa tullut tänne?"
"Niin luulen."
"Luulisin herra Fouquetin saavan kyllikseen runoilijoista jo mantereella; siellähän hänen pöytäseuraansa alati kuuluu Scudéry, Loret, Pélisson, La Fontaine. Toden sanoakseni, Portos, tuo viisuniekka alentaa sinun arvoasi."
"Kas, hän ei ole täällä runoilijana, ja se parantaa asian."
"Miten hän siis on täällä?"
"Kirjanpainajana, ja siitäpä muistankin, että minulla on sananen virkettavana sille pahukselle."