"Voi, hyvä ystävä, kyllä mieleni tekisi, mutta metsästys on piispalta kielletty."
"Vai niin, sitä en tiennyt", sanoi d'Artagnan.
"Sitäpaitsi", jatkoi Aramis, "minulla on nyt puuhia puoleenpäivään asti."
"Minun täytyy siis lähteä yksin?" oli d'Artagnan pahoittelevinaan.
"Niin, valitettavasti; mutta tulehan joka tapauksessa päivälliseksi takaisin."
" Pardieu, luonasi aterioidaan liian hyvin, lyödäkseni laimin ruoka-aikaa."
D'Artagnan jätti isäntänsä, kumarsi vieraille ja otti pyssyn, mutta metsälle menemättä hän riensi suorinta tietä Vannesin pieneen satamaan. Hän pälyi ympärille nähdäkseen, oliko häntä seurattu, mutta ketään ei ollut havaittavissa. Hän vuokrasi kalastajapurren kahdestakymmenestäviidestä livrestä ja lähti matkaan puoli kahdeltatoista, varmana siitä, ettei ketään ollut hänen jäljillään. Eikä häntä tosiaan ollutkaan seurattu, mutta muuan kirkkonsa kellotorniin kavunnut jesuiittimunkki tarkkaili oivallisella kaukoputkella aamusta asti hänen jokaista askeltaan. Neljännestä vailla kaksitoista ilmoitettiin Aramikselle, että d'Artagnan purjehti Belle-Isleä kohti.
Muskettisoturin merimatka kävi nopeasti; navakka pohjoiskoillinen kiidätti hänet pian Belle-Islelle. Saarta lähestyessään hän yhä visummin vakoili sen satamaa. Hän etsi nähdäkseen joko rannalta tai sisäylänteeltä Portoksen prameata asua ja voimallista vartaloa kuvastumassa keveiden hattarain täplittämää taivasta vasten. Hän etsi turhaan, hän nousi maihin näkemättä mitään ja sai tietää ensimmäiseltä sotilaalta, että herra du Vallon ei vielä ollut palannut Vannesista.
Ainoatakaan silmänräpäystä menettämättä d'Artagnan silloin käski ohjata pikku aluksensa Sarzeauta kohti.
Kuten tiedetään, tuuli kääntyy eri vuorokaudenvaiheissa; se oli nyt pyörähtänyt pohjoiskoillisesta kaakkoon ja oli siis melkein yhtä edullinen Sarzeaun suunnalle palatessa kuin se oli ollut Belle-Islelle tullessa. Noin kolmen tunnin kuluttua d'Artagnan saapui mantereelle, ja kaksi tuntia riitti hänen ehtiäkseen Vannesiin.