Historiallisiin seikkoihin hyvin vaillinaisesti tutustunut kuningas tunsi tapauksen, mutta hänellä ei ollut tietoa sen paikasta tai lähemmistä yksityiskohdista.
"Ahaa!" virkkoi hän värähtäen.
Ja hän seisahtui.
Kaikki muut pysähtyivät hänen edessään ja takanaan.
"Herttua, sire", kertoi Gaston, "oli jokseenkin tällä paikalla, missä nyt minä; hän oli menossa samalle suunnalle kuin nyt teidän majesteettinne. Herra de Loignes seisoi muskettiluutnanttinne paikalla; de Sainte-Maline ja hänen majesteettinsa saattue olivat hänen takanaan ja ympärillään. Silloin häntä iskettiin."
Kuningas kääntyi upseeriinsa päin ja näki ikäänkuin pilven synkistävän tämän sotaisia ja urheita kasvoja.
"Niin, takaapäin", mutisi luutnantti tehden äärimmäistä halveksimista ilmaisevan liikkeen.
Ja hän yritti lähteä jälleen eteenpäin ikäänkuin tuntien mieltänsä painostavan näiden seinien sisällä, jotka olivat aikoinaan nähneet kavalluksen.
Mutta kuningas ei tuntunut parempaa pyytävän kuin saada kuulla lisää; häh näytti halukkaalta luomaan vielä silmäyksen tähän kolkkoon paikkaan.
Gaston tajusi veljenpoikansa toivomuksen.