"Miksi teidän majesteettinne epäilisikään vilpittömyyttäni, jos saan kysyä?"
"Ajattelin vain, että jos tunnen teidät oikein, monsieur, te ette juuri pahoittele paljastaneenne miekkaanne minun puolestani."
"No, siinä te erehdytte, sire, ja hyvin suuresti; pahoittelen todellakin miekkani paljastamista niiden tuloksien johdosta, mitä siitä koitui. Nuo ihmisparat, jotka siten menettivät henkensä, sire, eivät olleet teidän vihollisianne eivätkä minun, ja heillä ei ollut puolustautumisen tilaisuutta."
Kuningas oli tuokion vaiti.
"Entä kumppaninne, herra d'Artagnan, — ottaako hänkin osaa katumukseenne?"
"Kumppanini?"
"Niin. Tehän ette liene ollut yksin."
"Yksin? Missä?"
"Grève-torilla."
"En, sire", vastasi d'Artagnan punastuen ajatellessaan, että kuningas saattoi epäillä hänen tahtoneen yksinään omistaa kunnian, joka kuului myöskin Raoulille; "en, mordioux! Kuten teidän majesteettinne sanoo, minulla oli kumppani ja kelpo kumppani olikin."