"Varmasti."
"Voin siis toivoa pääseväni Pariisiin?"
"Luottakaa siihen."
"Oi, herra Malicorne, kiitän kiitän kaikesta sydämestäni!" Ja Louise liitti kätensä ristiin ja hypähteli riemusta.
"Pikku teeskentelijätär!" kuiskasi Montalais; "yritäpäs vielä saada minua uskomaan, että rakkaus Raouliin ei jäydä sydäntäsi!"
Louise punehtui kuin toukokuun ruusu, mutta vastaamatta hän riensi syleilemään äitiänsä.
"Herra Malicorne on valepukuinen prinssi", ihmetteli vanha rouva; "hänellä on kaikki valtuudet."
"Tahdotteko tekin päästä hovineidoksi?" kysyi häneltä Malicorne. "Kerran alkuun jouduttuani voin yksin tein täyttää koko hovin."
Ja sen sanottuaan hän livahti tiehensä jättäen rouvaparan ihan tuppisuuksi, kuten Tallemant des Réaux sanoi.
"No, saan siis hellittää toisen tuhannen livren erän", jupisi Malicorne mennessään alas portaita, "mutta pitääpä sekin hankkia, kun kerran Manicamp-veikkoseni ei tee mitään ilmaiseksi."