"Voitinhan äskeisessä vedonlyönnissä."
"Se on totinen tosi!"
Malicorne antoi kaksikymmentä pistolia lisää. Manicamp alkoi koppoa kultaansa täysin kourin ja valutella sitä koskina peitteelleen.
"Siinä siis toinen valtuutus", jupisi Malicorne kuivatessaan paperinsa, "joka ensimmältä näytti käyvän minulle kalliimmaksi kuin edellinen; mutta…"
Hän pysähtyi, otti vuorostaan kynän ja kirjoitti Montalaisille:
'Mademoiselle, ilmoittakaa ystävättärellenne, että hänen valtuutuksensa saapuu piammiten. Lähden juuri hankkimaan siihen vain allekirjoitusta, muu on kunnossa: kahdeksankymmenenkuuden lieuen matkan tulen samonneeksi rakkaudesta teihin!'
Kavalasti hymyillen hän sitten jatkoi äskeistä tuumailuaan: "Niin, luulinpa toisen valtakirjan käyvän minulle kalliimmaksi kuin ensimmäisen, mutta sepä heltisi huokeammallakin… ja neiti de la Vallière lisäksi näkyy tuottavan minulle enemmän hyvää kuin hänen ystävättärestäänkään toivoin, kunhan nyt vain tämä kaikki toteutuu — kuten tapahtuukin, taikka nimeni ei ole Malicorne! — Hyvästi, Manicamp!" hän lisäsi ääneen ja riensi tiehensä.
Mutta sitten illalla Êtampesiin ehtiessään hän kuuli, että kreivi de Guiche oli vastikään lähtenyt Pariisiin. Malicorne kuitenkin levähti vain kaksi tuntia ja lähti uudestaan taipalelle. Saapuen Pariisiin aamuyöstä hän poikkesi pieneen majataloon, jossa hänen oli tapana asustaa pääkaupunkikäynneillään, ja kello kahdeksaksi aamulla hän laittausi Grammont-hotelliin.
Tämä tarmokkuus osoittausi varsin tähdelliseksi, sillä kreivi de Guiche oli juuri lähtemässä jäähyväisille prinssin luo ennen kuin matkaisi Havreen, jonne Ranskan aatelisto oli kokoontumassa vastaanottamaan Henriette-prinsessaa tämän saapuessa Englannista.
Malicorne lausui Manicampin nimen ja sai heti pääsyn.