"Kautta kunniani, siinäpä viehättävä olento, monseigneur", sanoi hän sitten.
"Mutta katsele jo minuakin vuorostani, katsele toki minua!" huudahti prinssi kääntääkseen puoleensa kreivin huomion, joka oli kokonaan kiintynyt muotokuvaan.
"Ihmeellistä, totisesti", jupisi de Guiche.
"Kas, voisipa luulla, että sinä et ole häntä ennen nähnytkään", sanoi prinssi.
"Olen tosin nähnyt, monseigneur, mutta siitä on viisi vuotta aikaa, ja kahdentoista ikäisen tytön varttuminen seitsentoistavuotiaaksi immeksi merkitsee suuria muutoksia."
"No, sano nyt sentään jo mielipiteesi!"
"Minun luullakseni tämän muotokuvan täytyy imarrella, monseigneur."
"Niin, se ensiksikin on varmaa!" yhtyi prinssi hyvillään, "mutta otaksuen sen pysyvän totuudessakin lausu arvostelusi sen mukaan."
"Monseigneur, teidän korkeutenne voi tuntea itsenne hyvin onnelliseksi noin tenhoavan morsiamen saamisesta."
"Tietenkin, ja se on mielipiteesi hänestä; mitä minusta?"