"Niin on asia, monsieur."
"Näytte olevan siitä hyvin varma, herra de Manicamp." Ja de Wardes loi kreiviin salavihkaisen silmäyksen ikäänkuin kysyäkseen, missä määrin saattoi luottaa hänen ystävänsä järkeen.
Oli tällävälin tullut pimeä, ja portin edusta kuhisi paashien, lakeijain, tallirenkien, hevosten ja vaunujen tungoksena; soihtujen loimu heijastui nousuveden täyttämässä kanavassa, ja laiturikadun toisella puolella näkyi tuhansien porvarien ja matruusien utelias joukko, joka hyvin kiinnostuneesti tarkkaili tulokkaiden parvea.
Tämän epäröimisen aikana oli Bragelonne ikäänkuin vieraaksi jättäytyen pysyttänyt hevosensa hiukan taampana kreivi de Guichesta, katsellen vedenpinnan valovälkähdyksiä ja nautinnokseen hengittäen mainingin suolaista tuoksua, kun se etäämpänä levien kattamalle rantasomerikolle kohahdellessaan siroitteli ilmaan vaahtoansa.
"Mutta mitä syytä olisi Buckinghamin herttualla voinut olla sellaiseen asuntojen takavarikoimiseen?" huudahti de Guiche.
"Niin", vahvisti de Wardes, "sekin olisi hauska kuulla."
"Hoo, painava syy", vastasi Manicamp.
"Tiedätkö muka perusteenkin?"
"Luulenpa tietäväni."
"No mikä?"