"Oi, te olette oikeassa, olette oikeassa", myönsi onneton nuori ylimys. "Niin, niin, kuolla! Niin, parempi kuolla kuin kärsiä tätä kidutusta."
Ja hän vetäisi puolittain esille povestaan siron väkipuukon, jonka pää oli koristeltu välkkyvillä jalokivillä.
Raoul työnsi hänen kätensä takaisin. "Varokaa, monsieur", hän virkkoi; "jos ette sitten surmaa itseänne, niin olette menetellyt naurettavasti, mutta päätöksenne toteuttaminen synkistäisi verisellä muistolla Englannin prinsessan häitä."
Buckingham seisoi kotvasen läähättäen. Hänen huulensa vapisivat, kasvolihakset olivat jännittyneet, katseet hairahtelivat kuin houriossa.
"Herra de Bragelonne", hän sanoi sitten äkkiä, "en tunne ylevämpää miestä, — olette mitä täydellisimmän aatelismiehen arvoinen poika. Asukaa teltoissanne!" ja hän kietaisi molemmat kätensä Raoulin kaulaan. Kaikki läsnäolijat hämmästyivät tästä odottamattomasta käänteestä jännittyneinä tarkattuaan toisen kiistapuolen maltittomuutta ja toisen jäykkää itsepintaisuutta, ja innostuivat taputtamaan käsiänsä ja kohottamaan monia riemastuneita eläköön-huutoja.
De Guiche myös vuorostaan syleili Buckinghamia, joskin hiukan vastoin sydämensä ääntä. Tämä oli veljellisen tutustumisen merkkinä muille englantilaisille ja ranskalaisille, jotka siihen asti olivat levottomina tähystelleet toisiansa. Kohtauksen kehityttyä tälle asteelle saapui kuninkaallinen saattue, joka ilman Bragelonnea olisi tavannut kaksi sotaista joukkoa ottelussa ja nähnyt kukkaset veren tahraamina. Lippujen ilmestyminen näkyviin palautti kunnioittavan hiljaisuuden.
86.
Yö.
Sopu vallitsi jälleen telttojen ympäristössä. Englantilaiset ja ranskalaiset kilpailivat keskinäisessä kohteliaisuudessa ja samoin kilvaten ilmaisivat tunteitaan ylhäisten matkustavaisten parissa. Englantilaiset lähettivät ranskalaisille kukkia, joita olivat hankkineet varastoon nuoren prinsessan perilletulon juhlimiseksi, ja ranskalaiset kutsuivat kaikkia englantilaisia illalliselle, jota valmistelivat seuraavaksi päiväksi. Prinsessa sai pelkkiä yksimielisiä onnitteluja osakseen, ja koko yleisö osoitti hänelle kunnioitustaan kuin kuningattarelle, jopa jotkut palvoivat häntä kuin epäjumalaa. Leskikuningatar esiintyi ranskalaisia kohtaan mitä sydämellisimmin. Olihan hän nyt tullut kotimaahansa, ja hän oli ollut Englannissa liian onneton, voidakseen saarivaltakunnan tähden vieraantua Ranskasta. Omalla kiintymyksellään hän herätti tyttäressäänkin sen maan rakkautta, jonka vieraanvaraisuutta he olivat kumpikin nauttineet jo ennen kuin se tarjosi heille loistavaa tulevaisuutta.
Tulosaattueen johdettua korkeat vieraat heille varattuun asuntoon ja katselijain hiukan hajaannuttua kuului enää vain edempänä soittokuntain säveliä ja väkijoukon sorinaa, kun yö verhosi tähditetyllä hunnullaan meren, satamakaupungin ja maaseudun, joita yhä osittain kuohutti päivän suuri tapaus. Silloin de Guiche palasi telttaansa ja istu tuijottaen jakkaralle niin kärsivän näköisenä, että se herätti Bragelonnen huomiota, ja kuullessaan ystävänsä raskaasti huokailevan hän astui lähemmäksi. Kreivi oli heittäytynyt istuinta päin, nojaten olkaansa teltan kannattimeen, käsi otsalla, rinta huohottavana ja polvi rauhattomasti vavahdellen.