"Niin, herttua", vastasi kuningatar englanniksi. "Suvaitkaa istuutua."
Nuorta miestä liikutti syvästi tämä Itävallan Annan osoittama suosiollisuus, puhuttelu sen maan kielellä, josta hän nyt oli ollut eroitettuna. Hän oivalsi heti, että kuningatar aikoi pyytää häneltä jotakin. Toinnuttuaan ensi hetken ehdottomasta kaihomielisyydestä kuningatar omaksui jälleen hilpeän sävyn ja kysyi ranskaksi:
"Miltä Ranska tuntuu teistä, monsieur?"
"Tämä on kaunis maa, madame", vastasi herttua.
"Oletteko nähnyt seutujamme jo ennen?"
"Olen kerran oleskellut täällä aikaisemmin, madame."
"Mutta Englanti on teille mieluisampi kuten kaikille kunnon englantilaisille?"
"Rakastan enemmän isänmaatani kuin ranskalaisten isänmaata", myönsi herttua; "mutta jos teidän majesteettinne kysyy minulta, oleskelenko mieluummin Lontoossa vai Pariisissa, annan jälkimmäiselle etusijan."
Itävallan Anna pani merkille, että nämä sanat lausuttiin erityisen lämpimästi.
"Minulle on kerrottu, mylord, että teillä on kotimaassanne uhkeita tiluksia, ja tehän asutte siellä komeassa ja ikivanhassa linnassa?"