"Sinäpä näytät pirteältä!" sanoi hän.
"Se on ihmeellistä", vastasi Raoul, "sillä minä en suinkaan ole iloisella tuulella."
"Taitaakin sitten olla sinun laitasi samaten kuin minun, Raoul? Rakkaus menestyy huonosti."
"Sitä parempi sinun asioillesi, kreivi; pahin tieto, jollainen minun kohdalleni olisi aivan masentava, olisi sinun jutussasi onnelliseksi katsottava käänne."
"Oh, älä siis ole huolissasi, sillä minua ei ainoastaan ole onnistanut kovin huonosti, vaan vieläpä näen toisia onnellisina ympärilläni."
"Sitä en enää ymmärrä", virkkoi Raoul; "selitä, veikkoseni, selitä."
"Kyllä pian ymmärrät. Olen turhaan taistellut tunnetta vastaan, jonka olet nähnyt syntyvän minussa, voimistuvan ja saavan minut valtaansa. Olen käyttänyt avukseni kaikkia hyviä neuvoja ja ponnistanut tahdonvoimaani äärimmäiseen asti. Olen tarkoin harkinnut, mihin onnettomuuteen olen sotkeutunut; tiedän kulkevani pohjattoman kuilun kaltaalla, mutta siinä ei auta mikään: samoan tietäni eteenpäin!"
"Sinua mieletöntä! Et voi astua askeltakaan edemmäksi, tahtomatta tänään turmiotasi ja huomenna kuolemaasi."
"Tulkoon mitä tulee!"
"De Guiche!"