Läsnäolijain keskuudesta kuului heikkoa sorinaa.
"Niin, minä todellakin tein sen huonon kolttosen. Teidän olisi tullut lisätä, monsieur, kun olette niin puolueeton, että minä en tuon tapauksen sattuessa ollut vielä yhtäkolmatta täyttänyt."
"Teko ei silti ole vähemmin häpeällinen!" lausui de Wardes, "ja järkevä ikä riittää pidättämään kunnon aatelismiestä siten polkemasta niin ehdotonta säädyllisyyden vaatimusta."
Kuului jälleen sorinaa, mutta se ilmaisi ihmettelyn ohella jo melkein epäilyäkin.
"Se oli kyllä häpeällinen petos", virkkoi d'Artagnan, "enkä minä olekaan odottanut, kunnes herra de Wardes moittisi minua, vaan olen jo aikaa sitten soimannut siitä itseäni, ja hyvin katkerasti. Karttuva ikä antoi minulle enemmän järkevyyttä ja etenkin rehellisyyttä, ja olen pitkäaikaisella katumuksella sovittanut sen rikkomukseni. Mutta minä vetoan teihin, hyvät herrat. Se tapahtui vuonna 1626, ja siihen aikaan — omaksi onneksenne tunnette te sen ainoastaan muiden muistelmista — ei oltu kovinkaan tunnollisia lempiseikoissa; säädyllisyyden ja kunniallisuuden käsitteet olivat tällä alalla silloin huomattavasti väljempiä. Me olimme nuoria sotureita, jotka yhtämittaa jaoimme tai saimme iskuja, miekka aina paljastettuna tai ainakin puolittain vedettynä huotrasta; alati häilyimme elämän ja kuoleman vaiheella, sota kovetti luontoamme, ja kardinaali piti meitä lujilla. Mutta katunut olen, ja sanonpa lisäksi, että kadun yhä vieläkin, herra de Wardes."
"Sen kyllä voin käsittää, monsieur; sellaisen teon täytyikin johtaa katumukseen. Mutta te olette silti syypää jalosydämisen naisen tuhoon. Asianomainen ei voinut kestää häpeäänsä ja kokemaansa törkeätä röyhkeyttä, hän pakeni Ranskasta, ja sen koommin ei ole kuultu, mihin hän joutui.,."
"Oh, on vainkin, monsieur", huomautti kreivi de la Fère, ja synkästi hymyillen hän ojensi kätensä de Wardesia kohti. "Hänet on nähty myöhemmin, ja täälläkin on henkilöitä, jotka muussa yhteydessä kuultuaan puhuttavan hänestä voivat tuntea hänet kuvauksestani. Hän oli viidenkolmatta ikäinen, hento, kalpea, vaaleaverinen, toistamiseen mennyt naimisiin Englannissa."
"Naimisiin?" äännähti de Wardes.
"Vai niin, te ette siis tiennyt, että hän oli ollut naimisissa? Huomaatte meidän olevan paremmin selvillä, herra de Wardes. Tiedättekö sitäkään, että häntä tavallisesti sanottiin myladyksi, lisäämättä mitään nimeä tähän säätyarvoon?"
"Kyllä, monsieur, sen tiedän."