"Olette siis sataviisikymmentätuhatta livreä velkaa Aramikselle?"
"Ei, siitähän minulla nyt onkin tuska ja hätä, kun summa on vasta sadassatuhannessa."
"Nyt en oikein ymmärrä."
"No, hän on tullut vasta kahtena vuonna. Mutta tänään on toukokuun viimeinen päivä, eikä häntä kuulunut, ja huomenna on lankeemispäivä. Ellen kello kahdeksitoista suorita viimeistä korvausmaksua, niin nuo herrat sopimuksen mukaan ovat oikeutettuja astumaan entiselle paikalleen, jonka kaikki ylimääräiset tulot he tähänkin asti ovat nauttineet. Minä joudun puille paljaille, uurastettuani kolme vuotta pienellä vuosipalkalla ja ihan tyhjän tähden maksettuani siitä lainavaroilla satatuhatta livreä, hyvä d'Artagnan."
"Merkillinen juttu!" mutisi d'Artagnan.
"Käsitättekö nyt, että otsani rypistymiseen on aihetta?"
"Onpa totisesti!"
"Joskin siis olen pyöreä kuin Hollannin juusto ja punoittava kuin persikka, — vaikka silmäni loistavatkin kuin hehkuvat hiilet, niin myöntänette olevan syytä ahdistavaan pelkoon, että piammiten en saa juustoa tai persikkaa nähdäkseni pöydällänikään, vaan joudun sammuttamaan silmieni loisteen kyyneliin."
"Murheellinen paikka."
"Sentähden olen tullut teidän luoksenne, herra d'Artagnan, sillä ainoastaan te voitte päästää minut pälkäästä."