"François", huusi vankilanpäällikkö, "kutsuttakoon saapuville herra majuri ja Bertaudièren avainten hoitaja."
François poistui kumartaen, ja pöytäkumppanukset jäivät jälleen kahden kesken.
214.
Veljeskunnan suurmestari.
Miesten kesken syntyi tovin äänettömyys, jollaikaa Aramis ei päästänyt vankilanpäällikköä silmistään. Tämä näytti vain puolittain taipuvaiselta häiriytymään kesken illallisen, ja oli selvää, että hän etsi jotakin veruketta, hyvää tai huonoa, viivytelläkseen ainakin jälkiruokiin asti. Sellaisen tekosyyn hän äkkiä näkyi löytäneenkin.
"Ah", huudahti hän, "mutta sehän on mahdotonta!"
"Mitä, mahdotontako?" kysyi Aramis. "Katsokaammehan, hyvä ystävä, mikä on mahdotonta."
"On mahdoton päästää vankia vapauteen tähän aikaan vuorokaudesta. Mihin hän Pariisia tuntematta osaa mennä?"
"Hän menee minne voi."
"Näettekös, yhtä hyvin voisi päästää sokean liikkeelle."