Vanki käänsi päätänsä kuin etsiäkseen takaansa jotakin turvaa, mihin hänen olisi ollut luotettava. Silloin Aramis astui esille varjosta.
"Olen täällä", virkkoi hän, "tarjoamassa monsieurille palvelusta, jota suvaitsette minulta pyytää."
Vanki punastui heikosti ja astui empimättä Aramiksen luo tarttuen hänen käsivarteensa.
"Antakoon Jumala teille pyhän suojansa!" lausui ääni, jonka lujuus sai vankilanpäällikön säpsähtämään yhtä paljon kuin sanamuoto häntä hämmästytti.
Puristaen Baisemeauxin käsiä virkkoi Aramis hänelle:
"Kiusaako määräykseni teitä? Pelkäättekö, että se löydettäisiin luotanne, jos tultaisiin etsimään?"
"Minä haluan sen säilyttää, monseigneur", vastasi Baisemeaux. "Jos se löydettäisiin luotani, olisi se kyllä varma merkki, että turmani on tullut, mutta siinä tapauksessa te olisitte minulle voimakas ja viimeinen auttaja."
"Koska olisin rikostoverinne, tarkoittanette?" vastasi Aramis, kohauttaen olkapäitään. "Hyvästi, Baisemeaux!"
Hevoset odottivat, kärsimättöminä nytkäytellen vaunuja.
Baisemeaux saattoi piispaa alas portaita. Aramis antoi toverinsa nousta vaunuihin edellä, astui niihin sitten itse ja sanoi ilman enempää kyytimiehelle: