"Niin kyllä", myönsi Aramis verkalleen, yhä epäluuloisena, mutta uteliaana kajoamaan puheenaiheeseen eräältä toiselta puolen.
"On monenlaista hullutusta", pitkitti d'Artagnan, "enkä minä pidä kaikista niistä, joihin sinä antaudut."
"Millaisia ne ovat?"
"Illalliskemut, tanssiaiset, konsertit, huvinäytelmät, piiriratsastukset, keinotekoiset vesiputoukset, raketit ja ilotulitukset, juhlavalaistukset ja lahjat, — kaikki tuo kyllä lienee asianmukaista; mutta eivätkö nuo melkoiset kustannukset jo olisi riittäneet? Tarvitsiko…?"
"Mitä?"
"Tarvitsiko esimerkiksi sisustaa uudestaan kokonainen talo?"
"Oh, se on totta! Huomautin siitä herra Fouquetille, mutta hän vastasi, että jos hän olisi kyllin rikas, tarjoaisi hän kuninkaalle uuden linnan, uuden uutukaisen tuuliviireistä kellareihin asti, uuden kaikkine kalustuksineen, ja että hän kuninkaan lähdettyä polttaisi koko komeuden, jotta mitään ei jäisi muiden nautittavaksi."
"Tuo on silkkaa espanjalaissuurellisuutta!"
"Sitä hänelle sanoin, mutta silloin hän lisäsi: 'Ken minua neuvoo säästäväisyyteen, on viholliseni.'"
"Se on mielettömyyttä, sanon sinulle, niinkuin se muotokuvakin."