"Te ette ole herra Fouquetin luona, vaan kotona."
"Se on totta."
"Ja tälläkin hetkellä on herra Colbert antamassa kuninkaalle kaikkia niitä neuvoja herra Fouquetia vastaan, joita sinä ehkä itse tahtoisit hänelle antaa, ellen minä olisi pelissä."
"Aramis, Aramis! Jumalan tähden, ystävän sana!"
"Ystävän sanalla, tämä on totuus. Jos aion sormellanikaan koskea Itävallan Annan poikaan, tämän maan oikeaan kuninkaaseen; ellei minulla ole vakava aikomus langeta maahan hänen valtaistuimensa juureen, ellei ajatuksissani huomispäivä täällä Vauxissa ole kuninkaani päivistä kunniakkain, iskeköön minut salama kuoliaaksi, sen sanon."
Aramis oli valaansa lausuessaan kääntänyt kasvonsa huoneensa vuodekomeroon päin, jossa d'Artagnan — muutenkin istuen selin siihen — ei voinut aavistaa ketään olevan kätkettynä. Piispan vakuutuksen hartaus, sanojen tarkoituksellinen hitaus, vannomisen juhlallisuus antoivat muskettisoturille mitä täydellisintä tyydytystä. Hän tarttui Aramiksen molempiin käsiin ja puristi niitä sydämellisesti.
Aramis oli kalpenematta kestänyt nuhteet, mutta ylistyksiä kuullessaan hän punastui. Petetty d'Artagnan oli hänelle kunniakas saavutus. Luottavainen d'Artagnan saattoi hänet häpeämään.
"Lähdetkö jo?" kysyi hän syleillen ystävää punastuksensa salaamiseksi.
"Kyllä, virkani kutsuu minua. Minun on kuulusteltava yön tunnussana."
"Missä sinä nukut?"