"Ne puhuvat toisinaan, sire. Lukekaa."
"Ah", kuiskasi Aramis prinssille, joka kuunteli hänen vieressään, tarkaten jokaista tavua, "koska olette täällä kuninkuuttanne oppimassa, monseigneur, niin kuunnelkaa oikein ruhtinaallista kehnoutta. Pääsette todistajaksi näytelmään, jonka laatuisia vain Jumala yksin tai pikemminkin perkele keksii ja panee toimeen. Kuunnelkaa tarkkaan, siitä on teille hyötyä."
Prinssi jännitti huomaavaisuuttansa ja näki Ludvig XIV:n ottavan Colbertin kädestä tämän ojentaman kirjeen.
"Kardinaalivainajan käsialaa!" virkahti kuningas.
"Teidän majesteetillanne on hyvä muisti", vastasi Colbert kumartaen; "on mainio ominaisuus työhön määrätylle kuninkaalle, että hän noin tuntee käsialat ensi näkemällä."
Ludvig luki Mazarinin kirjeen, jonka lukijamme tuntevat rouva Chevreusen ja Aramiksen kiistasta, niin että se ei ilmaisisi mitään uutta, jos sen tässä esittäisimme.
"En oikein käsitä", lausui kuningas hyvin innostuneena.
"Teidän majesteettinne ei vielä tunne rahaministeriön virkailijain tapoja."
"Näen, että on kysymys herra Fouquetille annetuista varoista."
"Kolmestatoista miljoonasta. Sievä summa!"