"No, työhön siis!"
D'Artagnan kiepahti leveillä koroillaan ja astui ovea kohti. Matka ei ollut pitkä; hän eteni sen kuudella askeleella. Mutta ovella hän pysähtyi.
"Anteeksi, sire", virkkoi hän.
"Mitä?" kysyi Ludvig.
"Tätä vangitsemista varten haluaisin kirjallisen käskyn."
"Miksi niin? Eikö kuninkaan sana teille enää riitä?"
"Siksi että kuninkaan vihapäissään lausuma sana voi muuttua suuttumuksen talttuessa."
"Ei mitään lörpöttelyä, monsieur! Teillä on toinen ajatus."
"Oh, minulla on aina ajatuksia, ja ajatuksia, joita muilla valitettavasti ei ole", vastasi d'Artagnan nenäkkäästi.
Vimmastuksensakin kuohahduksessa kuningas taipui tämän miehen edessä niinkuin hevonen notkistaa kinnerjänteensä vankan taltuttajan tempaisusta.