"Minä ajattelen viimeöistä untani… Voi, minun uneni ovat virkistäviä… minä nukun niin vähän."
"Millainen uni se oli?… Sairastatteko te?"
"En", kielsi kuningatar, ihmeteltävällä lujuudella salaten uuden kivistävän piston povessaan. "Niin, minä näin unta, että kuningas voitti rannerenkaat."
"Kuningas?"
"Aiot varmaankin kysyä, mitä kuningas tekisi rannerenkailla?"
"Se on totta."
"Ja kuitenkin lisännet, että olisi hyvin onnellista, jos kuningas ne voittaisi, sillä saatuaan rannerenkaat hänen täytyisi lahjoittaa ne jollekulle."
"Esimerkiksi luovuttaa ne teille takaisin."
"Siinä tapauksessa lahjoittaisin ne heti pois, sillä ethän olettane", huomautti kuningatar hymyillen, "että minä pidän arpajaisia rahan puutteessa; tahdon vain lahjoitella kenenkään kateutta herättämättä. Mutta jos sattuma ei auta minua siitä pulasta, niin kyllähän tiedän, kelle sitten tarjoan rannerenkaat."
Näitä sanoja vahvisti niin merkitsevä myhäily, että Madamen täytyi vastata kiitollisella suudelmalla.