"Nouskaa", määräsi sama mies avatessaan vaununoven ja laskiessaan alas astinlaudan.
Kuningas totteli, istuutuen vaunujen perälle; paksuilla täytteillä sisustettu ovi lyötiin heti lukkoon, kun hänen saattajansakin oli hypännyt vaunuihin. Jättiläinen taasen päästi hevoset irti, valjasti ne itse ja ponnahti tyhjälle ajopukille. Samassa vaunut vierivät täyttä vauhtia liikkeelle, poikkesivat Pariisin valtatielle, saivat Sénartin metsässä uudet vetäjänsä, jotka oli kytketty puuhun kuten edellisetkin. Ajaja suoriutui nopsasti valjastuksesta, ja matkaa jatkettiin joutuisasti Pariisia kohti, jonne tultiin kolmen tienoissa aamulla Saint-Antoinen esikaupungin portista, sitten kun ajaja oli huutanut vahtisotilaalle: "Kuninkaan määräys!" Kulku suunnattiin nyt Bastiljin alueelle ja suoraan hallintotalon edustalle. Höyryten hevoset seisahtuivat pääportaiden juurelle. Vartiokersantti riensi eteen.
"Herättäkää herra kuvernööri!" huusi ajaja ikkunoita täristävällä äänellä.
Tätä ääntä lukuunottamatta, joka varmaan kajahti vielä kaupungin ulkomuurista, oltiin sekä vaunuissa että linnassa hiirenhiljaa. Kymmenen minuutin kuluttua ilmestyi herra Baisemeaux yökaavussaan ulko-ovensa kynnykselle.
"Mitä nyt vielä?" hän kysyi. "Ketä siinä tuotte?"
Vaunuista astui mies, joka kuiskasi pari sanaa ajajalle. Tämä laskeusi heti maahan, sieppasi jalkojensa juuressa olleen musketin ja ojensi sen suun vankinsa rintaa vasten.
"Ja ammu paikalla, jos hän yrittää puhua!" lisäsi kumppani ääneen.
"Hyvä!" vastasi toinen yksikantaan.
Varoituksensa lausuttuaan vangin saattaja nousi ylös portaita, joiden tasanteella kuvernööri odotti.
"Herra d'Herblay!" huudahti tämä.