"Monsieur, olette oikeassa. Te annatte minulle läksyn, jota en olisi saanut aiheuttaa. Kukistuneella ihmisellä ei ole oikeutta mihinkään, ei edes niiden puolelta, joiden onnen hän on rakentanut, sitä vähemmän niiltä, joille hän ei koskaan ole päässyt tekemään palvelusta."
"Monseigneur!"
"Se on totta, herra d'Artagnan: te olette minuun nähden aina asettunut hyvään suhteeseen, — asemaan, joka sopii minua vangitsemaan määrätylle henkilölle. Te ette ole minulta koskaan mitään pyytänyt!"
"Monseigneur", vastasi gascognelainen tämän kaunopuheisen ja ylevän murheen liikuttamana, "tahdotteko antaa minulle kunniasananne, että te ette poistu tästä huoneesta?"
"Mitä se hyödyttää, paras herra d'Artagnan, koska te vartioitsette minua täällä? Pelkäättekö, että ryhtyisin taistelemaan valtakunnan uljainta miekkaa vastaan?"
"Siitä ei ole kysymys, monseigneur. Mutta minä menen hakemaan puheillenne herra d'Herblayn ja jätän teidät tuokioksi yksin."
Fouquetilta pääsi riemun ja kummastuksen huudahdus.
"Hakemaan herra d'Herblayta! Jätättekö minut yksin!" ihmetteli hän laskien kätensä ristiin.
"Missä herra d'Herblay asuu? Sinisessä kamarissako?"
"Niin, ystäväni, niin."