"Mitä nyt?" huudahti Fouquet valkeampana kuin nenä, jolla hän pyyhki ohimoitansa. "Sanotte…?"
"Käykää kuninkaan kamariin", jatkoi Aramis levollisesti, "vaikka tiedätte salaisuuden, ette varmastikaan voi mistään omasta havainnostanne päättää, että Bastiljin vanki lepää veljensä vuoteella."
"Mutta kuningas…?" änkkäsi Fouquet herpaantumaisillaan kauhusta.
"Mikä kuningas?" kysyi Aramis säveimmällä äänenpainollaan; "vihaajanneko vai suosijanne?"
"E-eilinen…?"
"Eilispäivän valtias? Rauhoittukaa; hän on saanut Bastiljissa saman kopin, jossa hänen uhrinsa oli jo liian kauan nääntynyt."
"Armias taivas! Ja kuka hänet sinne vei?"
"Minä."
"Te?"
"Niin, ja mitä yksinkertaisimmalla tavalla. Korjasin hänet talteen viime yönä, ja hänen vaipuessaan varjoon toinen kohosi valoon. Enpä luule sen herättäneen melua. Salama ilman jyrähdystä ei ketään valveuta."