Hän käski silloin ilmoittaa kuvernöörille; mutta tämä oli jo kuullut melun portilta. Hän riensi paikalle kaksikymmenmiehisen vartio-osaston etunenässä ja majurin seuraamana, luullen hyökättävän Bastiljia vastaan.
Baisemeauxkin tunsi Fouquetin ja laski miekkansa, jota hän jo heilutti kädessään.
"Ah, monseigneur!" änkytti hän. "Anteeksi, anteeksi!…"
"Monsieur", virkkoi yli-intendentti palavissaan, "minä onnittelen teitä; täällä on erinomainen komento."
Baisemeaux kalpeni, luullen sanojen olevan vain ivaa raivokkaan vihanpurkauksen enteenä. Mutta Fouquet oli jo ehtinyt hengähtää ja kutsui viittaamalla vahtisotilasta ja aliupseeria, jotka hieroivat selkäänsä.
"Kaksikymmentä pistolia vahtisotilaalle", virkkoi hän, "viisikymmentä upseerille. Onnittelen virkainnostanne, messieurs, puhun siitä kuninkaalle. Nyt me kahden kesken, herra Baisemeaux."
Ja yleisen tyytymyksen sorinassa hän seurasi kuvernööriä hallintorakennukseen.
Baisemeaux vapisi häpeästä ja levottomuudesta. Piispan aamuisella käynnillä näytti nyttemmin olevan seurauksia, joista virkamies saattoi hyvällä syyllä säikkyä, sitäkin enemmän, kun Fouquet lyhyeen ja käskevin katsein sanoi:
"Monsieur, te olette tänä aamuna tavannut herra d'Herblayn?"
"Kyllä, monseigneur."