"Ah, herra Fouquet, en suinkaan sitä tarkoittanut!" vastasi kuningas suuttuneena itselleen, kun oli noin paljastanut ajatustensa katkeruuden. "No, naamiosta huolimatta, jolla tuo kurja peitti kasvonsa, aavistelinkin kyllä hämärästi, että ilkityön toimeenpanija saattoi olla hän. Mutta tuolla salahankkeen johtajalla oli apumies. Hän uhkasi minua Herkules-voimillaan. Kuka hän on?"
"Epäilemättä hänen ystävänsä parooni du Vallon, entinen muskettisoturi."
"D'Artagnanin kumppani? Kreivi de la Fèren toveri? Haa", huudahti kuningas viime nimen lausuttuaan, "älkäämme unohtako salaliittolaisten ja herra de Bragelonnen suhdetta!"
"Sire, sire, älkää menkö liian pitkälle. Herra de la Fère on Ranskan kunniallisin mies. Tyytykää siihen, mitä teille tarjoan."
"Mitä minulle tarjoatte? Hyvä, sillä tehän tarjonnette minulle syylliset?"
"Mitä teidän majesteettinne sillä käsittää?" kysyi Fouquet.
"Tarkoitan", vastasi kuningas, "että kun saavumme sotavoimin Vauxin linnaan, teemme puhdasta jälkeä kyykäärmeiden pesässä, niin että mitään ei säästy sikiämään. Eikö niin?"
"Surmauttaako teidän majesteettinne heidät?" huudahti Fouquet.
"Viimeiseen mieheen!"
"Oi, sire!"