"Minulla on armahdukseni", jatkoi ministeri itsepäisesti; "mutta herrat d'Herblay ja du Vallon…?"
"Eivät sitä milloinkaan saa, niin kauan kuin minä elän", vastasi kuningas taipumattomana. "Tehkää minulle se palvelus, ettette siitä enää puhu."
"Teidän majesteettianne totellaan."
"Ja ettekö kanna siitä minulle mitään kaunaa?"
"Oh, en, sire! Minähän arvasin sen ennakolta."
"Te uskoitte ennakolta, että kieltäytyisin noita herroja armahtamasta?"
"Olin siitä varma, ja olen toiminutkin sen mukaisesti."
"Mitä sillä tarkoitatte?" huudahti kuningas kummastuneena.
"Herra d'Herblay saapui, niin sanoakseni, jättäytymään minun käsiini. Herra d'Herblay tuotti minulle onnen pelastaa kuninkaani ja maani. Minä en voinut tuomita herra d'Herblaytä kuolemaan. En myöskään voinut jättää häntä teidän majesteettinne hyvin oikeutetulle vihalle alttiiksi. Se olisi ollut samaa kuin surmata hänet itse."
"No, mitä olette tehnyt?"