Kunnianhimon ja rakkauden täten käydessä pitkällistä kilvoitteluansa oli muuan henkilömme, jota kenties kaikkein vähimmin sopi syrjäyttää, joutunut kovin huomaamattomaksi, unohdetuksi, onnettomaksi.
Niin, d'Artagnan!
D'Artagnan oli tosiaan ikäänkuin lakannut olemasta. Hänellä ei ollut mitään tekemistä tässä loistokkuuden ja kevytmielisyyden maailmassa. Kaksi päivää saateltuaan kuningasta Fontainebleaussa ja katseltuaan hallitsijansa esiintymistä milloin haaveellisessa paimenosassa, milloin koomillisena muinaisuuden urhona, oli muskettisoturi tuntenut, että tämä kujeilu ei riittänyt antamaan hänen elämälleen sisältöä.
Alituiseen hänet pysähdytti joku kysymyksellä:
"Miten tämä puku teidän mielestänne sopii minulle, herra d'Artagnan?"
Hän vastaili rauhallisen ivallisella äänellään:
"Kas, tehän olette komea kuin punatakkinen apina Saint-Laurentin markkinoilla."
Sellaisia kohteliaisuuksia d'Artagnan jakeli ollessaan sillä tuulella; muiden asiaksi jäi päättää, kannattiko niistä kiittää.
Harrastusta herättävänä kysymyksenä oli myös:
"Miten te pukeudutte täksi iltaa, herra d'Artagnan?"