Aramis hymyili.
"Suljen Portoksen suojaasi", toisti kreivi eräänlaisella kylmällä hellittämättömyydellä.
"Kohtalomme on yhteinen, kreivi", vastasi Aramis samaan sävyyn.
Atos kumarsi puristaen Aramiksen kättä ja meni syleilemään Portosta kiihkeän sydämellisesti.
"Enkö minä syntynyt onnellisena?" höpisi tämä riemuisaan, kääriytyessään viittaansa.
"Tule, rakas ystäväni", kehoitti Aramis.
Raoul oli mennyt edellä antamaan määräyksiä ja satuloittamaan hevoset.
Ryhmä oli jo jakautunut. Atos näki molempien ystäviensä olevan lähtemäisillään. Jokin sumun tapainen välähti hänen silmiensä eteen ja painoi hänen sydäntään.
— Omituista! — ajatteli hän. — Mistä johtuu tämä haluni syleillä Portosta vielä toisen kerran?
Samassa olikin Portos pyörähtänyt takaisin, tullen levitetyin käsivarsin vanhaa ystäväänsä vastaan.