Ratsastavat soihdunkantajat heiluttivat iloisesti valojaan puiden lomissa, kääntyen tuon tuostakin takaisin, ollakseen etääntymättä liian loitolle seurueesta. Nuo liekit, tuo melu, tuo tusinan upealoimisen hevosen nostama tomupilvi yön helmassa omituisena vastakohtana Portoksen ja Aramiksen varjojen hiljaiselle ja kaamealle katoamiselle.
Atos palasi kotiin. Mutta hän ei ollut vielä ehtinyt porraspengermälle, kun ristikkoportti alkoi leimuta. Kaikki soihdut pysähtyivät punaten tien. Kuului huuto: "Beaufortin herttua!"
Atos ryntäsi edustalle. Herttua oli jo astunut alas ratsultaan, katsellen etsivästi ympärilleen.
"Tässä olen, monseigneur", virkkoi Atos.
"Kah, hyvää iltaa, rakas kreivi!" tervehti prinssi sillä avomielisellä sydämellisyydellä, jolla hän voitti kaikki puolelleen. "Onko liian myöhä ystävälle?"
"Ah, prinssini, astukaa sisälle!" kehoitti kreivi.
Ja herra de Beaufortin nojatessa Atoksen käsivarteen he astuivat Raoulin seuraamina huoneisiin. Tämä kulki kunnioittavasti ja kainosti prinssin upseerien parissa, joiden joukossa hänellä oli moniaita ystäviä.
233.
Beaufortin herttua.
Prinssi kääntyi juuri kun Raoul, jättääkseen hänet yksin Atoksen kanssa, sulki oven ja aikoi siirtyä upseerien mukana viereiseen saliin.