Raoul nousi vuorostaan, tullen syleilemään isäänsä.
Tämä piteli häntä rintaansa vasten ja virkkoi muuttuneella äänellä:
"Kahden päivän päästä olet siis minut jättänyt, jättänyt ainiaaksi, Raoul?"
"Monsieur", vastasi nuori mies, "olin tehnyt suunnitelman, aioin lävistää sydämeni miekallani. Mutta te olisitte pitänyt minua raukkamaisena; luovuin siitä ajatuksesta, ja siten kävi välttämättömäksi, että eroamme."
"Sinä lähdet ja jätät minut, Raoul."
"Kuunnelkaa minua vielä, monsieur, minä pyydän. Ellen matkusta, niin kuolen täällä murheeseen ja rakkauteen. Minä tiedän, kuinka kauan minulla vielä on elon aikaa kotosalla. Lähettäkää minut nopeasti pois, monsieur, muutoin näette minun kurjasti kuolevan kotona silmienne edessä. Tämä tuska on voimakkaampi kuin tahtoni, tuimempi kuin kykenen kestämään. Näettehän, että kuukaudessa olen elänyt kolmekymmentä vuotta ja että elämäni lähestyy loppuaan."
"Siis", vastasi Atos kylmästi, "matkustat aikomuksella surmauttaa itsesi Afrikassa? Oh, sano se suoraan… Älä valehtele."
Raoul kalpeni ja oli vaiti kaksi sekuntia, jotka hänen isälleen olivat kaksi kauheaan kärsimyksen tuntia. Sitten hän lausui äkkiä:
"Monsieur, olen luvannut antautua Jumalalle. Korvauksena uhraamastani nuoruudesta ja vapaudesta pyydän Häneltä ainoastaan, että Hän säilyttää minut teille, koska te olette side, joka vielä yhdistää minut tähän maailmaan. Jumala yksin voi antaa minulle voimia muistamaan, että olen teille kaikki velkaa ja että minun on ennen kaikkea ajateltava teitä."
Atos syleili hellästi poikaansa ja sanoi hänelle: