Mutta, kuten sanoimme, ensimmäisissä etuhuoneissa hän oli pysähtynyt vain ollakseen sekoittumatta kaikkiin noihin onnellisiin ihmisiin, joita hän kuuli liikkuvan viereisissä saleissa. Ja kun eräs Monsieurin palvelija, tuntien hänet, oli häneltä kysynyt, tahtoiko hän tavata Monsieuria vai Madamea, oli Raoul hänelle tuskin vastannut, vaan vaipui penkille oven samettiverhojen viereen katsellen kelloa, joka oli tunti sitten seisahtunut.
Palvelijan mentyä oli tullut toinen, joka tiesi paremmin, ja tämä oli kysynyt Raoulilta, tahtoiko hän ilmoitettavan herra Guichelle. Tämäkään nimi ei ollut ravistanut Raoul-parkaa hereille. Mutta perään antamatta oli palvelija alkanut kertoa, että de Guiche oli juuri keksinyt uuden arpajaisleikin, jota hän paraikaa opetti naisille.
Avaten silmänsä suuriksi kuin Teofrastoksen hajamielinen, Raoul ei ollut enää vastannut; mutta hänen surunsa oli siitä lisääntynyt parilla vivahduksella.
Pää kallellaan, jalat hervottomina, suu huokauksista raollaan Raoul oli istunut täten unohdettuna eteisessä, kun äkkiä hame kahahti erään tähän käytävään avautuvan salin ovissa.
Nuori, sievä ja naurava nainen saapui, toruen erästä palvelevaa virkamiestä ja puhuen hyvin vilkkaasti. Virkailija vastasi tyynin, mutta varmoin lausein. Oli pikemmin kysymyksessä rakastuneitten sanakiista kuin hovilaisten väittely, joka loppuu naisen sormien suutelemiseen. Huomatessaan Raoulin nainen vaikeni äkkiä ja työnsi virkaherraa syrjään.
"Tiehesi siitä, Malicorne", sanoi hän; "en luullut täällä olevan ketään. Olen sinulle silmittömästi suutuksissani, jos joku on meidät kuullut tai nähnyt!"
Malicorne pakeni todellakin. Nuori nainen läheni takaapäin Raoulia, kurkoittaen veitikkamaisia kasvojaan.
"Monsieur on hienotuntoinen mies", aloitti hän, "ja epäilemättä…"
Hän keskeytti puheensa päästääkseen huudahduksen.
"Raoul!" hän virkkoi punehtuen.