"Ei sanaakaan enää", kielsi Raoul. "Annan sinulle neuvon, ystäväni. Se, mitä sinulle aion lausun, on paljoa tärkeämpää."
"Miten niin?"
"Epäilemättä sinä panet alttiiksi paljon enemmän kuin minä, koska sinua rakastetaan."
"Oh!…"
"Minulle tuottaa ihanaa iloa, että voin sinulle näin puhua! No niin, de Guiche, varo Montalaisia."
"Hän on hyvä ystävätär."
"Hän oli… hänen ystävänsä… tiedäthän. Hän on ylpeydestä hänet menettänyt."
"Sinä erehdyt."
"Ja nyt, kun hän on hänet menettänyt, tahtoo hän riistää häneltä sen ainoan, millä tuota naista minun silmissäni voi puolustaa."
"Minkä sitten?"