Jokseenkin huolimattomasti virketty vastaus kuului, että Planchet oli sullomassa kirstujaan.
Atos heristi korviansa.
"Kirstujaan?" hän toisti. "Onko herra Planchet lähdössä matkalle?"
"On, monsieur, hetimiten."
"Niinpä suvaitkaa ilmoittaa hänelle, messieurs, että kreivi de la Fère haluaisi häntä hetkiseksi puhutella."
Vieraan lausuessa nimensä muuan apulaisista, joka varmaankin oli tottunut kuulemaan sitä mainittavan kunnioittavasti, läksi viemään sanaa Planchetille.
Samassa ilmestyi ovelle Raoulkin, vapauduttuaan koettelevasta kohtauksestansa Montalaisin kanssa.
Planchet jätti hommansa silleen ja juoksi alas portaita.
"Voi, herra kreivi", riemuitsi hän, "mikä ilo! Ja mikä onnellinen tähti toikaan teidät tänne?"
"Rakas Planchet", sanoi Atos puristaessaan poikansa kättä, syrjäsilmäyksellä havaiten hänen muotonsa suruisuuden, "tulimme kysymään teidän vointianne… Mutta mistä hoppuisesta työstä teidät keskeytinkään! Olette valkoisena kuin mylläri, — mitä olette pöyhimässä?"