"D'Artagnan, ystäväni, joka rakastat Raoulia, katsele häntä", lisäsi kreivi osoittaen poikaansa; "katso tuota murhetta, joka ei häntä koskaan jätä. Tunnetko mitään kauheampaa kuin hetki hetkeltä olla tuon sydänparan alituisen kuolettavan tuskan todistajana?"
"Salli minun puhua hänelle, Atos. Kuka tietää?"
"Koeta; mutta olen varma, että sinä et onnistu."
"En tarjoa hänelle lohdutuksia, vaan autan häntä."
"Sinäkö?"
"Juuri niin. Olisiko tämä ensimmäinen kerta, kun nainen katuisi uskottomuuttaan? Menen hänen luokseen, kuten sanottu."
Atos pudisti päätänsä ja jatkoi kävelyä yksinään. Tunkeutuen varvikon lävitse d'Artagnan palasi Raoulin luo ja ojensi hänelle kätensä.
"No", hän sanoi Raoulille, "sinulla on siis minulle puhuttavaa?"
"Minulla on teiltä palvelus pyydettävänä", vastasi Bragelonne.
"Pyydä pois."