"Uskotteko todellakin, d'Artagnan, että hän rakastaa kuningasta?"
"Epäjumaloimiseen asti. Hänen sydämensä on saavuttamaton kaikille muille tunteille. Mutta jos edelleen elelisit hänen lähellään, niin sinä saisit olla hänen paras ystävänsä."
"Haa!" huudahti Raoul intohimoisesti ponnahtaen tätä tuskallista toivetta kohti.
"Tahdotko?"
"Se olisi halpamaista."
"Siinäpä tuhma sana, joka saattaisi minut halveksimaan älyäsi. Kuule, Raoul, ei ole koskaan halpamaista noudattaa voimakkaamman pakotuksen käskyjä. Jos sydämesi sanoo sinulle: 'mene sinne ja kuole', niin mene. Onko hän ollut halpamainen vai uljas, joka rakasti sinua, mutta asetti edellesi kuninkaan, jota hänen sydämensä voimakkaasti käski pitää parempana? Ei, hän on ollut naisten urhein. Tee siis niinkuin hän, tottele itseäsi. Tiedätkös, minä olen varma siitä, että katsellessasi häntä läheltä mustasukkaisen miehen silmillä…"
"Niin?"
"Niin, silloin lakkaisit häntä rakastamasta."
"Te vahvistatte minua päätöksessäni, rakas d'Artagnan."
"Matkustaaksesi takaisin hänen luokseen?"