"Te puhutte minulle ihan ystävän tavoin", sanoi Fouquet, "ja totisesti en ole eläissäni tavannut toista noin älykästä ja yleväluontoista miestä!"
"Suvaitsette niin sanoa", vastasi d'Artagnan. "Oletteko odottanut tätä päivää lausuaksenne minulle sellaisen kohteliaisuuden?"
"Me olemme sokeita", jupisi Fouquet.
"Äänenne käy käheäksi", huomautti d'Artagnan. "Juokaapas lääkettänne, monseigneur."
Mitä sydämellisimmän ystävällisesti hän ojensi uutekuppia, jonka Fouquet otti herttaisella hymyllä kiittäen.
"Tällaista tapahtuu vain minulle", haastoi muskettisoturi äskeiseen palaten. "Olen kuluttanut kymmenen vuotta nenänne edessä teidän vieritellessänne kultatynnyreitä; teillä oli neljän miljoonan vuositulot, minua ette koskaan huomannut, mutta nyt näette minun olevan maailmassa, juuri kun…"
"Kun olen kukistumassa", keskeytti Fouquet. "Se on totta, rakas herra d'Artagnan."
"Sitä en aikonut sanoa."
"Ajattelitte sitä vain. No, jos kukistun, niin uskokaa sanani — en sitten enää vietä päivääkään sanomatta itsekseni päätäni takoen: 'Hupsu, hupsu, älytön kuolevainen! Sinulla oli herra d'Artagnan saatavissa, ja sinä et häntä käyttänyt etkä häntä rikastuttanut!'"
"Te olette minulle ylenpalttisen suosiollinen", sanoi kapteeni; "mutta aivan ihastunut minäkin olen teihin!"