"Eläinrukka, haavoitettu poloinen!" surkutteli muskettisoturi.
"Kyllä se juoksee, vakuutan teille, minä tunnen sen. Nouskaamme mieluummin yhdessä selkään."
"Koettakaamme", suostui kapteeni.
Mutta tuskin olivat he kuormittaneet eläimen tällä kaksinkertaisella taakalla, kun se horjahti, suoristausi jälleen ja astui muutamia minuutteja, mutta hoippui uudestaan ja lysähti mustan hevosen viereen, jonka luo se oli ehtinyt.
"Menkäämme jalkaisin, kohtalo vaatii sitä; siitä tulee mainio kävely", ehdotti Fouquet, pistäen käsivartensa d'Artagnanin kainaloon.
" Mordioux!" huudahti tämä tuijottavin katsein, otsa rypyssä ja sydän pakahtumaisillaan. "Häijy päivä!"
He etenivät verkalleen neljä lieuea metsän laitaan, missä vaunut saattajineen odottivat.
Kun Fouquet näki tämän synkän kojeen, virkkoi hän d'Artagnanille, joka loi silmänsä alas ikäänkuin häpeissään Ludvig XIV:n puolesta:
"Tuo ei ole uljaan miehen keksintöä, kapteeni d'Artagnan, se ei ole teidän hankkeitanne. Miksi nuo ristikot?"
"Jotta te ette voisi heitellä kirjelappuja tielle."