" Parbleu, se toimintaohje, jota olet minulle lakkaamatta hokenut: että olemme vartioimassa Belle-Isleä vallantavoittelijaa vastaan."
"Se on totta", jupisi Aramis taaskin.
"Näet hyvin, ystäväiseni, että me emme voisi lähteä ja että alusten lähettäminen kalastajaveneitten etsintään ei meitä mitenkään haittaa."
Aramis oli ääneti, ja hänen epämääräinen katseensa, kirkas kuin kalalokin, liiteli pitkin merenpintaa, tutkien avaruutta ja koettaen tunkea taivaanrannan taakse.
"Tuolla kaikella, Aramis", jatkoi Portos tarraten mielipiteeseensä sitäkin enemmän, kun piispa oli sitä pitänyt sattuvana, "kaikella tuolla et mitenkään selitä minulle, mitä on saattanut tapahtua noille onnettomille veneille. Kaikkialla, mihin menen, kohtaan huutoja ja valituksia; lapset itkevät nähdessään naiset epätoivossa, ikäänkuin minä voisin tuoda heille takaisin poissaolevat isät ja puolisot. Mitä otaksut, ystäväni, ja mitä minun on heille vastattava?"
"Otaksukaamme kaikkea, hyvä Portokseni, älkäämmekä sanoko mitään."
Tämä vastaus ei ollenkaan tyydyttänyt Portosta. Hän kääntyi mutisten pahantuulisena jotakin.
Aramis pysähdytti urhean soturin.
"Muistanet", hän virkkoi surumielisesti, puristaen jättiläisen molempia käsiä hartaan sydämellisesti omissaan, "muistanet, ystäväni, että nuoruutemme ihanina päivinä, silloin kun olimme voimakkaita ja reippaita, ne kaksi muuta ja me — muistanet, Portos, että jos meillä silloin olisi ollut hyvä halu palata Ranskaan, tuo suolainen vesilätäkkö ei meitä olisi pidättänyt?"
"Oh", äännähti Portos, "kuuden lieuen salmi!"