"Istahtakaamme tälle kalliolle", ehdotti hän; "asetu tuohon viereeni, Aramis, ja vielä viimeisen kerran pyydän sinua selittämään, käsitettävällä tavalla selittämään, mitä täällä oikeastaan teemme."
"Portos…" virkkoi Aramis hämmentyneenä.
"Tiedän kyllä, että valekuningas on tahtonut syöstä oikean kuninkaan valtaistuimelta. Sehän on totta, sehän on selvää?…"
"Niin", myönsi Aramis.
"Tiedän myös, että valekuningas on suunnitellut Belle-Islen myyntiä englantilaisille. Sekin on selvää."
"Niin."
"Tiedän edelleen, että me insinöörit ja päälliköt olemme sijoittuneet tänne Belle-Islelle johtamaan töitä ja komentamaan Fouquetin pestaamaa, palkkaamaa ja häntä tottelevaa kymmentä komppaniaa, tai oikeammin hänen vävylleen kuuluvaa kymmentä komppaniaa. Kaikki tuokin on selvää."
Aramis nousi kärsimättömänä kuin hyttysen hermostuttama jalopeura.
Portos pidätti häntä käsivarresta.
"Mutta sitä en käsitä, kaikista sielunponnistuksistani huolimatta en kykene käsittämään, en koskaan jaksa oivaltaa, että meille ei lähetetä mitään vahviketta, — ei apujoukkoja, ampumatarpeita eikä ruokavaroja, vaan meidät jätetään saarellemme aluksitta, eristetyiksi, ja sensijaan että meidän kanssamme edes asetuttaisiin yhteyteen joko merkkejä antamalla tai kirjeellisin tai suusanallisin ilmoituksin, katkaistaankin kaikki suhteet meihin. Kuulehan, Aramis, vastaa minulle, — tai tahdotko mieluummin, että ennen vastaustasi sinulle sanon, mitä itse olen ajatellut? Tahdotko tietää, mikä on ollut minun mielipiteeni, mikä ajatus on minun päähäni pälkähtänyt?"