"Mitä nyt vielä?" jupisi kapteeni ihmeissään.
"Lukekaa, monsieur", vastasi upseeri kohteliaasti, mutta hänen sävyssään tuntui alakuloisuuttakin.
Pahaa aavistellen d'Artagnan avasi laskokset ja luki seuraavat sanat:
'Kielto herra d'Artagnanille pitämästä minkäänlaista neuvottelua tai yrittämästä mitään sovittelua ennen kuin Belle-Isle on antautunut ja vangit saaneet kapinoitsijain kuoleman.
Ludvig.'
D'Artagnan hillitsi kärsimättömän liikkeen, joka kiersi hänen veressään, ja sanoi tyynesti hymyillen:
"Hyvä on, monsieur, kuninkaan ohjeita noudatetaan."
Isku oli suoranainen, se oli kova, tuhoisa. Raivostuksissaan siitä, että kuninkaan aatos siten ehätti ehkäisemään hänen aikeensa purren lähettämiseksi ystävien pakoa varten, d'Artagnan ei kuitenkaan joutunut epätoivoon: kehittäen omaa aatostansa, jonka hän oli tuonut mukanaan Belle-Isleltä, gascognelainen vielä johteli siitä pelastushankkeen tärkeintä osaa.
"Hyvät herrat", hän virkkoi äkkiä, "koska kuningas on antanut salaisia määräyksiä toiselle, niin se merkitsee, että minulla ei enää ole hänen luottamustaan, ja siihen olisinkin todella arvoton, jos julkeasti säilyttäisin päällikkyyden, joka on niin loukkaavien epäluulojen alainen. Lähden siis heti esittämään eronpyyntöni kuninkaalle. Lausun sen tässä teidän kaikkien kuullen, määräten teidät vielä poikkeamaan kanssani Ranskan rannikolle, jotta mitään hänen majesteettinsa minulle uskomista sotavoimista ei saatettaisi vaaraan. Menkää siis kaikki takaisin paikoillenne ja antakaa paluukäsky; tunnin kuluttua saamme nousuveden. Paikoillenne, hyvät herrat! Otaksun", hän lisäsi nähdessään kaikkien, paitsi valvojaupseerin, tottelevan, "että teillä ei tällä kertaa ole minulle vastamääräystä?"
Ja d'Artagnan tunsi melkein täyttä voitonriemua, virkkaessaan nämä sanat. Tämä suunnitelma tiesi hänen ystäviensä pelastusta. Saarron keskeytyessä he voisivat piammiten astua johonkin saapuvaan veneeseen ja purjehtia hätyyttämättöminä Englantiin tai Espanjaan. Heidän paetessaan d'Artagnan saapuisi kuninkaan luo ja perustelisi paluutansa suuttumuksella, jota Colbertin epäluulot olivat hänen toimintaansa heikontaessaan herättäneet; hänet lähetettäisiin takaisin täysin valtuuksin, ja hän valloittaisi Belle-Islen, — anastaisi häkin, sitten kun linnut olivat sieltä pyrähtäneet lentoon.