D'Artagnan seurasi häntä loitolla. Hänellä ei ollut vielä mitään suunnitelmaa.
— Minun täytyy ensin nähdä tuon miekkosen kasvot, — ajatteli hän. — Naamasta tiedän arvioida, mikä hän on lajiansa.
D'Artagnan joudutti askeleitansa ja sivuutti sotamiehen, mikä ei ollut vaikeata. Hän havaitsi miehen muodon jokseenkin älykkääksi ja päättäväiseksi, mutta pani myös merkille hieman punaisen nenän.
— Se peijakas ei sylje lasiin, — tuumasi hän itsekseen. Samassa hän keksi sotamiehen vyössä valkoisen paperin. — Ahaa! Hänellä on kirje! lisäsi d'Artagnan. — Mutta sotamies on varmastikin liian ylpeä siitä, että Baisemeaux on valinnut hänet lähetikseen; hän tuskin myisi sanomaansa.
D'Artagnanin pureskellessa kynsiään eteni sotamies yhä syvemmälle Saint-Antoinen esikaupunkiin.
— Hän tietysti menee Saint-Mandéhen, — älysi muskettisoturi nyt, — ja silloin en saa tietää, mitä kirje sisältää…
Se oli kerrassaan sisuttavaa.
— Jos olisin univormussa, — mietiskeli d'Artagnan, — niin otattaisin tuon penteleen kiinni kirjeineen. Ensimmäisestä vahtikojusta saisin siihen käskyläiset. Mutta lempo minut periköön, jos ilmaisen nimeäni tällaista temppua varten. Ryypyn tarjoamisesta hän taasen kävisi epäluuloiseksi ja joisi minut humalaan… Mordioux, minulla ei ole enää nokkeluutta, minusta on tullut vanha nauta… Voisin karata tuon raukan kimppuun, pakottaa hänet paljastamaan miekkansa, surmata hänet saadakseni kirjeen. No, se kävisi päinsä, jos olisi kysymyksessä kuningattaren kirje jollekulle lordille tai kardinaalin kirje kuningattarelle. Mutta hyvä Jumala, kuinka viheliäisiä täytyykään niiden vehkeiden olla, joissa herrat Aramis ja Fouquet kilpailevat Colbertin kanssa! Ihmishenkikö siitä, hoh, ei kymmentä kultarahaakaan.
Siten miettiessään viiksiänsä sivellen näki hän pikku ryhmän kaupunginvartijoita ja poliisikomisarion retuuttamassa mukanaan säätyhenkilön näköistä miestä, joka rimpuili kaikin voimin vastaan. Kaupunginvartijat olivat repineet hänen vaatteensa ja laahasivat häntä matkassaan. Pidätetty vaati säällisempää kohtelua, väittäen olevansa aatelismies ja soturi. Hän huomasi sotamiehemme kadulla ja huusi tälle:
"Hoi, tänne, veikkonen!"