"Täytyy vielä ryhtyä taisteluun", vastasi Aramis; "siinä on toki hiukan mahdollisuutta."
"Vähänpä kyllä", arveli parooni, "sillä vaikea on meistä ainakaan jommankumman säilyä kaatumatta, ja toisen saadessa surmansa toinenkin varmasti etsisi kuolemaa."
Näissä sanoissa ilmeni tuo luontainen sankaruus, joka hänellä ihan yksinkertaisena vaatimattomuutena esiintyessään vaikutti ylevänä suuruutena. Aramis ikäänkuin tunsi kannuksen survaisun sydämessään.
"Mutta meidän ei sentään tarvitse kumpaisenkaan joutua tuhoon, jos sinä teet ohjaukseni mukaan, rakas veikkonen."
"Puhu."
"Nuo miehet aikovat tunkeutua luolaan."
"Niin?"
"Me ammumme heistä puolitoistakymmentä, mutta enempää emme ehdi."
"Paljonko heitä on kaikkiaan?" kysyi Portos.
"Heille on saapunut seitsemänkymmentäviisi miestä lisää."