" Parbleu!" vakuutti Portos vielä, yrittämättäkään tukahduttaa nauruaan. "Kun minulle selitetään, niin ymmärränhän toki. Tuikkaa nyt vain minulle tuli ja lähde asiallesi."
Aramis antoi palavan taulan Portokselle, joka ojensi hänelle kyynärvartensa puristettavaksi, kätensä kun olivat kiinnitetyt. Aramis puristi molemmin käsin ystävänsä käsivarsia ja hiipi sitten luolan taka-aukolle asti, missä nuo kolme soutajaa häntä odottivat.
Yksikseen jääneenä Portos lähensi rohkeasti taulaa sytytyslankaan.
Taulan pieni kipinä, suunnattoman tulipalon ensimmäinen alku, loisti pimeässä kuin lentävä tulikärpänen ja tarttui sytyttimeen, jonka se viritti palamaan, Portoksen vielä hohutuksellaan lietsoessa kytemistä.
Savu oli hiukan hälvennyt, ja tämän rätisevän sytytyslangan valossa saattoi parin sekunnin ajan eroittaa esineet.
Jättiläinen, kalpea, verinen ja kasvot pimeässä loistavan sytytystulen kirkastamina, esiintyi tällöin hetkellisenä, mutta komeana näkynä.
Sotilaat huomasivat hänet. He näkivät nassakan, jota hän piteli kädessään. He käsittivät, mitä oli tulossa. Silloin nämä miehet jo vavisten siitä, mitä oli tapahtunut, ja kauhistuneina ajatellessaan, mitä kohta tapahtuisi, päästivät kaikki yhdellä kertaa kammottavan tuskan ulvahduksen.
Toiset yrittivät paeta, mutta he kohtasivat kolmannen joukkueen sulkemassa tien; toiset nostivat koneellisesti muskettinsa poskelleen ja yrittivät ampua laukaistuilla pyssyillään; muutamat taasen vaipuivat polvilleen.
Pari kolme upseeria huusi Portokselle, luvaten hänelle vapauden, jos hän säästäisi heidän henkensä.
Kolmannen osaston luutnantti käski ampua; mutta sotilailla oli omat säikähtyneet toverinsa edessään, elävänä suojamuurina Portokselle.